3.3 Kokeile kotona

3.3 Kokeile kotona

Ekomarlena-0778
Unna Nordicin Suvi -kasvovoide on erityisesti kesällä täydellinen valinta se raikkaan koostumuksen ja syvävaikutteisen kosteuttavuuden vuoksi.

Ihon kunnon mukainen hoitaminen

Voit valita kasvovoiteen ihotyypistäsi riippumatta ihon kunnon mukaan. Ihon kuntoon vaikuttavat ulkoiset tekijät kuten vuodenaika ja ihonhoitotottumukset sekä sisäiset syyt kuten stressaavat elämäntilanteet, ruokavalio ja geenit. Nämä tekijät vaihtelevat niin iän kuin vuodenajan ja jopa kuukaudenkin mukaan, joten paras tapa on keskittyä tämän hetken tilanteeseen, kuin päästä selville jostain vakioihotyypistä.

Pintakuivuus

Pintakuivuuden tunnistaa iholla kiristävästä tunteesta, pinnan juonteista ja iholle voi kehittyä miliumeja. Tukkeumat ovat monesti myös merkki pintakuivuudesta. Kaikki ihotyypit voivat kärsiä tästä ongelmasta ja sitä voi esiintyä kaikkina vuodenaikoina. Paras tapa taltuttaa pintakuivuus on kerrostaa hoitovettä ja käyttää voidetta, jossa on tarpeeksi kosteutta. Voide voi olla ohuenkin tuntuinen ja silti hyvin kosteuttava. Panosta hyvään voiteeseen ja lisää sen sekaan öljyä tarvittaessa. Voit käyttää samaa voidetta aamuin illoin ja yö käytössä lisätä pari tippaa kasvoöljyä saadaksesi lisätehoja. Unnan täyteläinen Lempi -hoitovoide on erinomainen toistuvasti pintakuivuuden kanssa taistelevalle. Pieni määrä tuotetta on riittävästi ja tällä voiteella huolehdit ihon tarpeista monipuolisesti. Lempi-voiteen pohjana on suomalainen koivunmahla, joka on monien voiteiden vesipohjaa huomattavasti ravinteikkaampi. Ravitsevuudesta vastaa suomalaiset camelina- ja kauraöljy joissa on runsaasti omega-rasvahappoja. Ne myös estävät kosteuden haihtumista ihosta. Lempi sisältää prebiootteja, jotka tukevat ihon mikrobiomin toimintaa eli ravitsevat omia hyviä bakteereja.

Herkistyminen

Herkistyminen on ihon tapa reagoida muutoksiin. Herkistyminen tuntuu iholla punoituksena, kuumotuksena ja voi aiheuttaa jopa ihottumaläiskiä. Kun iho herkistyy toistuvasti, on hyvä kiinnittää huomiota kaikkiin kolmeen ihonhoidon vaiheeseen. Puhdistanko liikaa? Käytänkö kuorivaa tai muulla tavalla liian aktivoivaa hoitovettä? Onko kasvovoiteeni liian aktivoida tai ravintoköyhä? Kosteusvoiteen valinnalla voit vaikuttaa ihosi rauhoittumiseen ja pidemmällä aikavälillä vahvistumiseen. BTB13 hoitovoide on hyvin imeytyvä ja helppokäyttöinen. Anti redness -voide sisältää vitamiineja ja ravitsevia siemenöljyjä, jotka hellivät herkkää ihoa. Käytä aamuin illoin ja lisää yöksi sekaan pari tippaa kasvoöljyä, jos ihosi on kuivuuteen taipuvainen tai on talviaika.

Rasvoittuminen

Rasvoittuvuuden hoidossa huomioidaan riittävän kosteuden ja ravinteiden saanti ja valitaan tuotteita, jotka jättävät ihon miellyttävän tuntuiseksi. Epäpuhtauksien hoito ja ehkäisy on kokonaisuus, jossa kaikki nämä kolme rutiinia (puhdistus, kosteutus, voitelu) tulevat tärkeiksi omalla tavallaan. Kosteusvoiteen valinnassa on tärkeää huomioida koostumuksen keveys ja raaka-aineiden teho. Unnan Suvi-hoitovoiteessa katajanvesi tasapainottaa talituotantoa ja prebiootit vahvistavat ihoa. BTB Clarifying kasvovoide sopii ihollesi silloinkin, kun kärsit aknesta, tulehduksista tai voimakkaasta talituotannosta. Clarifying-voide sopii myös sekaiholle, erityisesti kesäkäyttöön ja meikin alle.

Molemmat voiteet ovat öljyttömiä, joten voit korvata yö käytössä voiteen kasvoöljyllä tai lisätä sitä voiteen sekaan.

Sameus ja ikääntyminen

Iän myötä ihon toiminnot hidastuvat. Iho alkaa menettämään luontaista kosteuttaan ja kimmoisuuttaan. Ensisijaisesti ikääntyvää ihoa kannattaa tehokosteuttaa. Lisäksi iholle on hyvä tarjota ravinteikkaita voiteita, joissa on vitamiineja sekä antioksidantteja. Antioksidantit ovat niin sanosti solujen hyvinvointia puolustavia poliiseja, jotka taistelevat ikäännyttäviä, ulkoisia tekijöitä vastaan. Unnan Kerttu-hoitovoide on täynnä kosteutta ja antioksidantteja. BTB13 hoitovoide on oikea vitamiinipommi, jossa on vitamiinirikasta ubikinonia (Q10), ruusunmarjaöljyä ja hyaluronihappoa.

Ylellisyyttä ja erityistä tehokuutta kaipaavalle vinkkinä Unna Nordicin Hertta-yönaamio, jossa ravitsevampi koostumus sopii täydellisesti palauttamaan ihon päivän rasituksista. Sameus ja elottomuus ovat ongelmia, joita voi esiintyä kaikenikäisillä ihoilla. Ollessasi nuorempi (20-30vuotias) voit käyttää yllä mainittuja tuotteita kuuriluontoisesti ja palata takaisin normaaliin ihonhoitorutiiniisi.

Silmänympärysiho

Herkälle ja jopa atooppiselle silmänympärysiholle sopii Herukka -ravitseva silmänympärysvoide. Pehmeä ja täyteläinen voide imeytyy nopeasti ja jättää ihon kimmoisaksi.

Ylellisyyttä ja tehoja kaipaavalle Säde -heleyttävä silmänympärysseerumi Nimi viittaa koostumukseen. Tuote on ohuempi kuin voide ja sisältää tehokkaampia raaka-aineita, joilla tavoitellaan tuloksia.

BTB13 -hoitava silmänympärysvoide on aikuiselle ja vaativalle silmänympärysiholle suunnattu tuote, jota voi käyttää myös nuorempi kuuriluontoisesti.

Muista! Kaikki valmennuksen käyneet saavat etuna -15 % alennusta kertaostoksesta! Alennus koskee kaikkia normaalihintaisia Marlena Shopin tuotteita eikä tuotteiden määrää ole rajoitettu! Alennuskoodi: valmennus15

Tehtävä 3: Sekoita öljyä ja voidetta ihollesi yöksi

Illalla puhdistamisen jälkeen ota pieni määrä voidetta kädellesi ja pari tippaa öljyä. Sekoita ne keskenään kämmeniesi välissä. Käytä näitä kahta yhdessä vähintään kolmena iltana peräkkäin. Mitä huomasit ihollasi? Voit kokeilla myös ihollesi pelkkää öljyä hoitonesteen päälle. Kumpi toimii sinulle paremmin?

Tämän osion kautta lähetetyt viestit tulevat suoraan ja yksityisesti ekokosmetologeille. Voit pohtia omia henkilökohtaisia ihosi haasteita tai kysyä tarkentavia kysymyksiä.

Unna-nordic---kerttu-03
Unna Nordicin Kerttu -voiteessa on metsämustikkauutetta, kosteuttavaa koivunmahlaa ja rutkasti antioksidantteja granaatinsiemenöljystä.
Seuraava (Bonus Syventävät rutiinit)

Ihonhoidon verkkokurssi

Rutiini 1. Puhdistus


Rutiini 2. Kosteutus


Rutiini 3. Voitelu