Kokoelma: Normaali iho

Normaalin ihon tila on ihanteellinen - sellainen johon haluamme pyrkiä. Iho ei ole kuiva eikä rasvoitu liikaa, päivän aikana pieni rasvoittuminen T-alueella on normaalia. Hormonitoiminnan mukaan voi iholle tupsahdella satunnaisesti epäpuhtauksia. 


Tärkeää normaalin ihon hoidossa on tämän tilanteen ylläpitäminen, ihon oman suojan säilyttäminen ja kosteutus. Ihon hoitaminen tasapainoisessakin tilanteessa on tärkeää, sillä ihon tila voi muuttua olosuhteiden muuttuessa ja esimerkiksi iän mukana iho yleensä alkaa kuivumaan. Ihon hoidon laiminlyönti voikin näkyä usein myös takautuvasti, esimerkiksi tavallista näkyvämpinä ikääntymisen merkkeinä.


Normaalin ihon hoidossa tärkeintä on 1) hellävarainen puhdistus, 2) kosteuden kerrostaminen hoitovesillä ja 3) kosteuden lukitseminen voiteella tai öljyllä.


Lajittele
Järjestä

Järjestä

45 tuotetta

45 tuotetta