Sitä jo Kleopatrakin käytti
Olemme halunneet kaunistua läpi vuosisatojen. Ihminen on käyttänyt kaikkea luonnosta löytämäänsä niin kehon koristeluun kuin rohtoinakin.
Historian kirjoista tunnetuin entisten aikojan kaunistautuja oli Kleopatra, Egyptin kuningatar. Kleopatra kylpi mm. aasinmaidossa ja maalasi silmänsä näyttävästi luonnon mineraaleilla.
Pitkät perinteet ovat hioutuneet eri kulttuureissa ympäri maailmaa. Luonnon raaka-aineiden teho on huomattu käytössä ja tietoa on siirretty sukupolvelta toiselle. Kosmetiikkaa omaan käyttöön on valmistettu noin 1800-luvulle saakka, jolloin ensimmäiset kosmetiikkaliikkeet saivat alkunsa. Pioneerit, jotka valmistavat luonnonkosmetiikkaa tänäkin päivänä, ovat aloittaneet 1900-luvun alkupuolella. Nykypäivän kosmetiikka perustuu siis pitkälle kehitykselle, joka on aina mukaillut sen hetkisiä trendejä.
Nykypäivän kuluttaja haluaa tietää tuotteestaan enemmän kuin merkin. Sisältö, eettisyys, raaka-aineet ja kestävä kehitys ovat kaiken keskiössä, kun moderni ihminen valitsee ihonhoitotuotteensa. Kosmetiikka ei ole vain purkki kylpyhuoneen kaappiin, vaan enemmänkin kannanotto arvoista ja omien tekojen seurauksien pohdinnasta.
Miksi minä käyttäisin luonnonkosmetiikkaa?
Tämä kysymys on hyvin yleinen ja vastaus yksinkertaisimmillaan helppo: ethän syökään kemikaaleja, joten miksi siis levittäisit niitä ihollesi? Me ihmiset, kuten ihomme, olemme osa luontoa ja luonnollisten ainesosien vaikutukset ovat ylivertaiset tarkastellessamme ihoa holistisesta näkökulmasta. (Varon, 2020). Olemme läpi elämämme kemikaalien ympäröimiä pesuaineista jopa ruokaan ja emme edes tiedä miten se meihin lopulta vaikuttaa. Jo pienillä, luonnollisimmilla valinnoilla on suuri merkitys.
Naisena alamme monesti herätä tähän kysymykseen viimeistään raskauden myötä. Tulemme tietoisemmaksi omien tekojemme vaikutuksesta kehoomme, kemikaalikuormasta, jota levitämme ihollemme sekä ravinnosta, jota päivittäin syömme. Kuitenkin voimme kaikki kiinnittää asiaan huomioita jo tästä päivästä lähtien.
Luonnonkosmetiikka on lupaus:
- ympäristöystävällisyydestä ja eettisyydestä kaikissa tuotannon vaiheissa
- tuotteista, jotka eivät ole vahingollisia ihmisille eivätkä ympäröivälle maailmalle
- raaka-aineista, jotka ovat mahdollisimman luonnollisia, turvallisia ja hyväksi iholle
- raaka-aineiden alkuperän jäljitettävyydestä
- siitä, ettei kosmetiikassa käytetä geenimuunneltuja raaka-aineita, silikoneja eikä mineraaliöljyjä esim. parafiinia tai vaseliinia, ei synteettisiä hajusteita, -öljyjä eikä väriaineita
- eläinkokeettomuudesta ja biohajoavuudesta
Luonnonkosmetiikka on tehokasta
Yksi yleisimmistä harhaluuloista luonnonkosmetiikkaa vastaan on mielikuva sen tehottomuudesta ja vähäisistä vaikutuksista iholla. Luonnonkosmetiikka on luonnollisten raaka- ja aktiiviaineidensa ansiosta hyvinkin tehokasta ja sillä saadaan aikaan erinomaisia hoitotuloksia ja näkyvää vaikutusta jo lyhyessä ajassa.
Tavanomaisessa ns. synteettisessä kosmetiikassa käytetään paljon luonnollisia ainesosia, niiden erinomaisten vaikutusten vuoksi. Valitsemalla luonnonkosmetiikkalaatuisen tuotteen, saat takuun oikeasti luonnollisesta raaka-aineesta ja tuotteesta, eikä vain jäljitelmästä.
Luonnonkosmetiikka koostuu kylmäpuristetuista kasviöljyistä, kasviuutteista ja -vahoista, peptideistä, pro- ja prebiooteista sekä tehoaineista kuten hyaluronihappo. Luonnolliset ainesosat kosteuttavat ja pehmentävät, aktivoivat mikroverenkiertoa sekä soluaineenvaihduntaa ja auttavat ylläpitämään ihon aitoa hyvinvointia ilman optista harhaa.
Luonnonkosmetiikka pyrkii tukemaan ihon omaa toimintaa sekä vahvistamaan sitä. Näin et joudu ns. kosmetiikkakoukkuun, kun ihosi alkaa voimaan paremmin jo sisältä päin.
Luonnollinen vs. Synteettinen |
70-90% Puhdistettu vesi, kukkaisvesi aloe vera, kasviuutteet vs. Puhdistettu vesi, synteettiset liottimet |
15-20% Kylmäpuristetut kasviöljyt, kasvivahat, pilkottu kasviöljy vs. Synteettiset rasvat. silikonit, mineraaliöljyt |
4-6% Luonnolliset emulgaattorit vs. PEG-emulgaattorit |
5% Vaikuttavat aineet esim. hyaluronihappo, vitamiinit, antioksidantit (luonnolliset) vs. Vaikuttavat aineet esim. hyaluronihappo, vitamiinit, antioksidantit |
1-2% Säilöntäaineet (luontaisen kaltaiset) vs. Säilöntäaineet (synteettiset) |
1% Hajusteet (esim. eteeriset öljyt) vs. Hajusteet (synteettiset) |
0-2% Koostumusta stabiloivat aineet (luonnolliset) vs. Stabiloivat aineet (synteettiset) |
Lähde: mukaillen Kokko, 2019
Taulukossa näet esimerkin siitä, miten tuotteet voisivat konkreettisesti erota toisistaan. Luonnonkosmetiikassa on yleistä käyttää vesipohjan sijaan esimerkiksi koivunmahlauutetta. Tällöin tuotteessa on karkeasti 70 % enemmän hoitavuutta kuin esimerkiksi tuotteessa, jossa on sama määrä vettä. Kylmäpuristetut kasviöljyt ja -vahat ovat myös suuri vaikuttava tekijä luonnonkosmetiikan raaka-aineena. Ne pehmittävät ja suojaavat ihoa tehokkaasti, paremmin kuin silikoni, joka tekee vain kalvon ihon pinnalle. Monet hajusteherkät ovat herkistyneet nimenomaan synteettisille tuoksuille ja luonnollinen, pieni määrä esimerkiksi eteeristä öljyä ei aiheutakaan mitään oireita.
Esimerkkejä tuotteista, joiden ainesosaluettelo on täynnä puhtaita raaka-aineita:
Puhdistusöljy Usva on pelkkää hoitavuutta. Tuotteessa on kasviöljyjä, jotka irrottavat iholta meikin ja lian hellävaraisesti. Ihosi saa hierontaa ja ravitsevia öljyjä päivittäin käyttäessäsi tätä tuotetta.
Hoitovesi Varpu on jo monen asiakkaamme luottotuote. Se sammuttaa ihon janon ja vaikuttaa jopa meikin levittymiseen paremmin. Tuotteessa pohjana toimii Suomen luonnon kallisarvoinen koivunmahlauute. Prebiootteja, hyaluronihappoa ja ratamouutetta ihosi hyväksi.
Seerumi ihon kosteutukseen ja rauhoitukseen kannattaa valita Herukka -linjasta. Ruusuvesipohja kirkastaa herkkääkin ihoa ja musteherukka- sekä kaurauute rauhoittavat ihon punoitusta.
Kasvovoiteena, naamiona sekä yökäyttöön sopii uudistunut Hertta. Koivunmahlauute, ruusunmarjauute sekä tuoksussa ylellinen neroli ovat vain mainintana tehokokonaisuudesta.
Silmänympärysvoide Tyrni on anti-age tuote joka häivyttää kaiken pienen epätäydellisyyden. Tyrnin ja ruusunmarjan marjauutteet tuovat paljon ravinteita ja luonnollisia vitamiineja.
Klikkaa linkeistä ja lue lisää.
6 syytä miksi me valitsemme luonnonkosmetiikan
-
Haluamme olla mukana tekemässä kestävämpää tulevaisuutta. Sitoudumme toimissamme kunnioittamaan luontoa ja pyrimme mahdollisimman ekologiseen arkeen sekä kierrättämällä että huomioimalla hoitolan tarvikkeiden kulutuksen.
-
Luonnonkosmetiikka antaa enemmän. Huomioimme asiakkaamme kokonaisvaltaisesti eli holistisesti. Katsomme aina asiakasta kokonaisuutena sekä pintaa syvemmälle.
-
Emme käytä tuotteita, joissa on kemikaaleja, mikromuoveja, teollisuuden ylijäämä mineraaliöljyjä tai muita iholle turhia ainesosia.
-
Arvostamme läsnäoloa itsellemme ja toisillemme.
-
Tuemme pienyrittäjiä, arvostamme lähikosmetiikkaa sekä emme ylikuluta trendejä.
-
Luotamme hoitotuotteissa luontoon ja pyrimmekin tukemaan ihon omaa toimintaa kosmetiikkakierteen sijaan.
Kuluttajana sinä voit vaikuttaa valinnoillasi. Valitse luonnollisuus kemikaalien sijaan ja liity joukkoomme tekemään tekoja paremman, reilumman ja puhtaamman maailman puolesta. Klikkaa luonnonkosmetiikan verkkokauppaamme ja löydät tuotteet, joihin voit luottaa!
Lähteet:
Kokko, Katja 2019. Kuulaan Kaunis. Helsinki: Gummerus
Varon, Maria 2020. Elävä iho. Helsinki: Readme.fi