Omilla valinnoilla on aina merkitystä. Kosmetiikan vaihtaminen luonnolliseen on yksi helpoimmista tavoista vaikuttaa.
Moni voi ajatella, ettei omilla valinnoilla ole väliä. Ajattelemme helposti, että tekomme ovat niin pieniä suuremmassa mittakaavassa, ettei niihin ole tarpeen kiinnittää huomiota tai ottaa niistä vastuuta.
Kosmetiikkateollisuutta katsottaessa huomaa kuitenkin, että kuluttajien valinnat ovat todella tärkeitä ja merkityksellisiä. Ekologisuuden, eettisyyden sekä luonnollisuuden kysyntä kuluttamisessa on saanut aikaan sen, että moni synteettisen kosmetiikan valmistaja on tehnyt oman luonnonkosmetiikkalinjansa. Tämä on selkeä osoitus, että kun kuluttajat ovat aiheesta kiinnostuneita ja tietoisia, saa se aikaan liikehdintää myös tarjonnan puolella. Tämä saa aikaan positiivisen kierteen, jolloin luonnonkosmetiikasta kiinnostuneita ihmisiä tulee koko ajan enemmän.
Ostokäyttäytymisellä voit vaikuttaa
Vaikka olemme pieni maa, ja ajattelisimmekin että emme me täällä Suomessa voi vaikuttaa oikein mihinkään, niin juuri kuluttaja on se, joka voi vaikuttaa omalla ostokäyttäytymisellään. Suomen markkinat mukautuvat ja ovat kiinnostuneita siitä millaista kosmetiikkaa täällä myydään.
Vastuullisuus kosmetiikan hankinnassa on helppoa: riittää kun valitset sen luonnollisemman vaihtoehdon. Luonnonkosmetiikkaa saa nykyään ihan tavallisista ruokakaupoista, joten sen ostaminen on helppoa.
Tae ekologisuudesta ja eettisyydestä on myös asioida ekohoitolassa tai sen verkkokaupassa. Me olemme sitoutuneet käyttämään luonnonkosmetiikkaa ja valinneet yhteistyökumppaneiksemme valmistajat, jotka puolestaan ovat valmistusprosesseissaan sitoutuneet vastuulliseen toimintaan. Suosimme pääsääntöisesti suomalaisia kosmetiikkavalmistajia, koska sillä on myös Suomea työllistävä vaikutus eikä tuotteita tarvitse kuljettaa toiselta puolelta maapalloa tänne meille.
Jokaista valintaa ei voi tehdä täydellisesti, mutta pienet muutokset ja harkitut teot voivat yhdessä saada aikaan isomman muutoksen.
Seitsemän vinkkiä vastuulliseen kosmetiikan kuluttamiseen
- Osta vain tarpeeseen. Mieti tarkkaan mitä oikeasti tarvitset! Spontaanisuus tässä asiassa ei siis ole kannattavaa. Älä siis ylikuluta!
- Osta sinulle sopivia tuotteita. Jos et tiedä oman ihosi tarpeita pyydä asiantuntija-apua. Jos ihosi esimerkiksi on pintakuiva, me ihonhoidon ammattilaiset tiedämme, miten pintakuivaa ihoa kannattaa hoitaa. Kasvohoidon yhteydessä autamme sinua niin halutessasi valitsemaan juuri sinulle sopivat tuotteet. Näin vältyt harhaostoksilta, mikä on pitkällä tähtäyksellä myös hyväksi niin kukkarollesi kuin ihollesi.
- Älä kuluta kosmetiikkaa kuin pikamuotia. Kosmetiikkateollisuus nostaa aika ajoin esiin esimerkiksi tiettyjä raaka-aineita, ja niitä sisältäviä tuotteita ”hypetetään”. Mieti sopivatko kyseiset tuotteet ihollesi ja tarvitsetko niitä oikeasti!
- Älä jemmaa. Vaikka jokin ihana tarjous saisi sinut haluamaan jotain tiettyä tuotetta, mieti tarvitsetko sitä oikeasti. Tuotteet voivat vanhentua tai ihossasi voi ilmetä eri tarpeita, joten ennakkoon ei tuotteita kannata hankkia.
- Panosta laatuun. Tässäkin asiassa pätee se, että hyvää ja halpaa on harvoin tarjolla samassa paketissa. Vastuullisesti valmistettu tuote on usein hieman muita kalliimpi. Arvokkaammat tuotteet monesti sisältävät enemmän vaikuttavia aineita, joten niitä ei ole tarpeen käyttää paljon kerralla.
- Valitse yritys, jolla on sinulle tärkeät arvot kohdallaan. Monesti kuluttajalla ei ole aikaa tutkia kaikkien tuotteiden alkuperää tai valmistustapoja. Helpointa on siis valita yritys, jonka arvot ja periaatteet kohtaavat omiesi kanssa.
- Hyödynnä ammattilaisia. Ekohoitolassa meidän tehtävämme on tutkia pakkausselosteet ja valita juuri sinulle sopivat tuotteet. Älä siis turhaan jää yksin pohtimaan, vaan ota meihin reippaasti yhteyttä lähettämällä sähköpostia, varaamalla soittoajan tai poikkeamalla hoitolan shoppailutunneilla.
Toivottavasti nämä vinkit auttavat sinua tekemään hyviä valintoja kosmetiikan parissa. Autamme mielellämme kaikissa kysymyksissä mitä sinulle nousee.